THE CHEFIN PIZZAMUFFINSSIT

The Chef eli Markku Gratschew tykkää kokeilla kaikenlaista uutta keittiössä. Tämän innoittamana hän lähti tekemään gluteenitonta ja vähän hiilareita sisältäviä pizzamuffinseja 😉

AINEKSET

2 reilun kokoista parsakaalia

2 kananmunaa

n. 1 dl parmesanjuustoa

ruokaöljyä (tällä kertaa käytimme Alavuden Öljynpuristamon Kylmäpuristettua Rypsiöljyä)

VALMISTUSOHJE

Käytä parsakaalista kukinnot ja murskaa ne tehosekoittimessa. Laita seos mikroaaltouuniin n. 5 minuutiksi täydellä teholla. Anna jäähtyä hetken. Kaada seos keittiöliinan päälle ja purista liinan sisällä olevasta parsakaaliseoksesta ylimääräinen neste pois.

Laita jäähtynyt seos kulhoon ja lisää 1 rkl ruokaöljyä (helpottaa taikinan työstämistä), 2 kananmunaa ja n. 1 dl parmesanjuustoa. Mikäli raastat juuston itse, laita sitä reilummin. Sekoita tasaiseksi massaksi.

Voitele muffinssivuoka, jos tarpeen. Laita parsakaaliseosta jokaiseen vuokaan ja muotoile siitä kuppi.

Paista 220 asteessa n. 15-18 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin.

Tee mieleisesi täyte muffinsseihin.

The Chef käyttää itsetekemäänsä pizzakastiketta (ohje tulossa myöhemmin) ja vaihtelevasti eri täytteitä. Näihin pizzamuffinsseihin hän käytti pizzajuustoa kupin pohjalla. Tämän jälkeen jokaiseen kuppiin laitettiin n. rkl pizzakastiketta, paistettua pekonia ja herkkusieniä viipaloituna. Päälle reilu pala mozzarellaa.

Paista 180 asteessa n. 10-15 minuuttia.

Anna jäähtyä ja tarjoile lämpimänä. Pizzamuffinssit toimivat hyvin myös kylmänä esim. välipalaeväänä (testattu on ;-)).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.